|
Hei
ja tervetuloa sivuilleni! Olen Sinikka Kallio Kemistä ja kasvatan
lhasa apsoja. Perheeseeni kuuluu mieheni Jari sekä lapset Saara ja
Veli-Santeri.
Olen aina ollut erittäin eläinrakas ihminen. Jo pienenä tyttönä
mummolasta tarttui mukaan kissanpennut ja kulkukissatkin raahasin
meille. Lemmikkeinä on ollut myös tanssihiiri, undulaatteja ja
marsuja, Ensimmäisen koiran sain 15-vuotiaana. Se oli afgaaniuros
Teutori (Raitoruskan Theodor). Ensimmäiseksi koiraksi se oli hieman
väärä valinta. Lopputuloksen voi arvata, jouduin luopumaan parhaasta
kaverista sen ollessa vasta 4-vuotias. Ei ollut minusta isännäksi
niin voimakkaalle isolle koiralle. Toisen koiran hankin yhdessä
mieheni kanssa vuonna 1986. Koira oli 1,5-vuotias briardinarttu
Ränni (La-jun Rangny), joka eli meillä 11-vuotiaaksi ja kasvatin
jopa yhden pentueenkin v.1989. Rännin kanssa harrastimme näyttelyitä
ja tottelevaisuutta. |